Koko viikon minulla on ollut mielessa ajatus,kuinka meidan tulisi olla kiitollisia siita mita meilla on eika aina ajatella sita mita ei ole.
Oikeastaan ajatus lahti eraasta fb:n kirjoituksesta,jossa pohditaan kuinka vaikeaa vanhempien on kuljettaa lapsiaan hampaiden oikomishoitoihin kesken paivaa(17 km).Hoidot saadaan kuitenkin ilmaiseksi,mutta matkoistakaan ei haluttaisi maksaa.
Me lopettelemme juuri oikomishoitoja yhden tyttaremme osalta ja toisen tyton kanssa pitaisi aloittaa.Maksoimme hoidoista 2350 euroa ja toisen tyttaremme kohdalla jouduimme pyytamaan lykkaysta,kun ei pystyta juuri nyt taas tuollaista summaa maksaa.
Toisinaan kuulee valituksia,kun on liian pieni kotihoidontuki(mika se sellainen on?aitiysloma taalla on 3,5 kk),joku asuu parisataa metria liian lahella koulua eika heille siten kuulu ilmaiset koulumatkat(niin mekin asuttiin ja maksettiin talvella bussimatkat itse),toiset ei ole valmiita maksamaan yhtaan ylimaaraista,etta lapset paasevat esim.luokkaretkelle(me maksamme kaiken,opetuksen,kirjat,retket,ruoan...)ja fb:ssa varoitetaan,jos ovella on kaynyt jotain ulkomaalaisia kaupustelijoita ja minne suuntaan ovat lahteneet ajamaan...
Kylla niita liina-,harja-ja taulukaupustelijoita oli ennenkin,mutta ei niita mitenkaan pelatty.
Ehka olen asunut jo liian kauan pois Suomesta,kun tallaiset asiat arsyttaa...
Eilen illalla kiitollisuus palasi taas pintaan,silla eraan naisen kertomus palautti omat kokemukseni mieleen.
Olin tyttareni kanssa hanen koulullaan aiti-tytar-illassa,jossa eras 8 lapsen aiti kertoi oman tarinansa.Lyhyesti kerrottuna tama katilo kohtasi tyopaikallaan tapauksen,jossa vanhemmat eivat halunneet erittain vaikeasti vammaista vastasyntynytta.
Pojalta puuttui korvat,nena,leuka ja poskiluut.
Miehensa ja lastensa kanssa he paattivat ottaa taman vauvan omakseen ja tana paivana tama 11-vuotias poika useiden jopa ulkomailla suoritettujen leikkausten jalkeen hengittaa nenan kautta,syo normaalisti ja voi kayttaa aurinkolaseja,jotka han halusi heti saatuaan korvat!
Tarina oli erittain koskettava eika tainnut salissa olla yhtaan kuivaa silmaa.
Naisen kertoessa kuinka vaikeaa hanen oli jattaa lapsi leikkaussaliin,kun ei tiedetty selviaako han nukutuksesta,muistin juuri samat tuntemukseni 12 vuotta sitten,kun jatimme mieheni kanssa alle 2-vuotiaan tyttaremme leikkaussaliin,emmeka tienneet heraako han siita,voi herata myos sokeana, kuurona tai halvaantuneena,silla hanelle tehtava aivokasvaimen poisto oli erittain vaarallinen.
Kuinka kiitollinen olen,etta tana paivana tyttareni on terve.
Parin vuoden valein tehtavat magneettikuvaukset muistuttavat vain tapahtuneesta ja lisaavat kiitollisuuttamme joka paiva.
On minullakin unelmia,joitakin asioita haluaisin viela elamaani,mutta nainkin olemme onnellisia ja tyytyvaisia.
Pienista asioista ei kannata valittaa...
Ja oikomishoidoistakin maksan,etta lapseni saa hymyilla tyytyvaisena kauniilla hampaillaan!!!